Kukkalaitetilaukset

Surulaitteet ja surukimput hautajaisiin olisi hyvä tilata jo noin viikkoa ennen hautajaisia, jotta varmistat mieleisesi kukkayhdistelmän.

Surulaite on kahvallinen, runsas kukkalaite, jossa kukat valitaan ilmentämään muistajan ja vainajan välistä suhdetta. Surulaitteen kanssa käytetään muistokorttia tai tekstattuja nauhoja.

Surukimppu on surulaitetta kevyempi vaihtoehto, joka sidotaan usein pisaranmalliseksi tai pyöreäksi. Kimppu voi olla myös pelkästään muutamasta huolella valitusta kukasta tehty.

Seppele symboloi ikuista elämää ja kiertokulkua. Se voi olla kokonaan kukitettu tai vaihtoehtoisesti päällystetty havuilla tai lehdillä. Kooltaan seppele voi olla suuri tai pieni ja sen kanssa käytetään usein tekstattuja nauhoja.

(lähde: Suomen Kukkakauppiasliitto)

Kevät on hautakivien kunnostus- ja uudistusaikaa

 

Palvelemme sinua myös hautakiviasioissa. Sammaloituneet, huonokuntoiset kivet saavat täysin uudistuneen ilmeen, kun ne entisöidään. Kerro hautakiven sijainti tai tule kuvan kanssa käymään, niin laskemme sinulle tarjouksen entisöinnistä. Myös vanhojen kivien lisänimien kaiverrukset ja oikaisut onnistuu.

Hautakiveä voi itsekin puhdistaa, jos siinä on vain lehtivihreää yms. likaa. Tällöin kannattaa pehmeällä sienellä pestä kivi, mutta kultauksia ei kannata hangata eikä myöskään kiven pintaa millään karhealla. Pinttynyt lika ja jäkälät tms. lähtevät sitten kiviliikkeen järeämmillä puhdistusmenetelmillä, jotka tehdään yleensä verstaalla ja kivi palautetaan paikoilleen uudistuneena.

Uudesta hautakivestäkin teemme mielellämme sinulle tarjouksen. Malleissa vain mielikuvitus on rajana – kaikenlaisia löytyy.

Huominen päivä opinahjossa Jyväskylän kristillisellä opistolla

Minä ja Heidi aloitimme vuoden alussa Hautauspalvelualan ammattitutkinto-opinnot. Niihin kuuluu myös tätä some-puolta, joten älkää kyllästykö päivityksiini, kun nämä ovat niiiiin harjoitusta, että! 😉

Tavoitteena on, että voisitte kysyä meiltä mitä tahansa hautausasioihin liittyvää ja me osaamme vastata myös. Paljon on uutta tietoakin tullut jo, vaikka olen alalla ollut jo yli 30 vuotta. Opiskelu ei siis ole koskaan turhaa.

Aurikoista päivää toivottelee Riitta

Kukka-Riitan blogi on avattu

Kukka-Riitan sivuille on nyt avattu blogi. Tänne tulen päivittämään mielenkiintoisia asioita kukka- ja hautausalalta, kunhan ensin saan tämän otettua haltuun. Tervetuloa seuraamaan :)!

Terkuin Riitta