Hautausjärjestelyt

Kun suru koskettaa

Haluamme olla sinulle avuksi surun hetkellä. Olemme käytettävissäsi kiireettömästi ja haluamme järjestää kanssasi vainajaa ja läheisiä kunnioittavat hautajaiset. Ota yhteyttä oheisen linkin kautta, soita tai tule käymään, niin suunnittelemme yhdessä. Voit noutaa meiltä veloituksetta omaistenkansion, mihin on koottu hautausohjeita kirjallisena.

Kaikki valikoimissamme olevat arkut ovat ekologisia, joten ne soveltuvat sekä arkkuhautaukseen että tuhkaukseen. Suurin osa arkuistamme ja uurnistamme on kotimaisia avainlipputuotteita. Kaikkia SHT-tukun malleja saa tilauksesta muutaman päivän toimitusajalla, mikäli sopivaa ei löydy liikkeestämme sillä hetkellä. Arkkujen hinnat ovat alkaen 450€, mutta yleisin hintataso on 1000-1500 €. Uurnien hinnat ovat noin 75 – 300 €.

Kuljetukset hoidamme omalla kalustolla. Alla linkki kuljetushinnastoomme.

Alla muutama esimerkki palvelupaketeistamme

Peruspalvelupaketti 990 €

  • valkoinen sileä puuvillaverhoiltu arkku kahvoilla
  • vainajan arkkuunhuolto ja pukeminen
  • arkkuvaatetus tai omat vaatteet
  • järjestelykulut ja hautauslupa
  • jäähyväishetki terveyskeskuksen kappelissa
  • kellojen soitto kirkolla
  • yksi paikalliskuljetus ja kuljetukseen apumies

(perusuurna / pellavainen tuhkapussi + 50 €)
(lisäkuljetukset sovitaan erikseen hinnastomme mukaan)

Valkoinen sileä puuvillaverhoiltu arkku kahvoilla
Valkoinen sileä puuvillaverhoiltu arkku kahvoilla (käytämme vain kahvallisia arkkuja)
Valkoinen puuvillaverhoiltu puolisäde arkku kahvoilla
1. Valkoinen puuvillaverhoiltu puolisäde arkku kahvoilla (hapsuilla tai ilman)

Puuvillasädepalvelupaketti
(4 vaihtoehtoa) 1330 €

  • vaihtoehdot:
    1. valkoinen puuvillaverhoiltu puolisäde arkku kahvoilla (hapsuilla tai ilman)
    2. harmaa puuvillaverhoiltu puolisäde arkku kahvoilla
    3. valkoinen puuvillaverhoiltu valonsäde arkku kahvoilla
    4. valkoinen solmusäde arkku kahvoilla
  • vainajan arkkuunhuolto ja pukeminen
  • arkkuvaatetus tai omat vaatteet
  • järjestelykulut ja hautauslupa
  • jäähyväishetki terveyskeskuksen kappelissa
  • kellojen soitto kirkolla
  • yksi paikalliskuljetus ja kuljetukseen apumies

(kangasverhoiltu uurna + 152 €)
(lisäkuljetukset sovitaan erikseen hinnastomme mukaan)

Harmaa puuvillaverhoiltu puolisäde arkku kahvoilla
2. Harmaa puuvillaverhoiltu puolisäde arkku kahvoilla (käytämme vain kahvallisia arkkuja)
valkoinen puuvillaverhoiltu valonsäde arkku kahvoilla
3. Valkoinen puuvillaverhoiltu valonsäde arkku kahvoilla (käytämme vain kahvallisia arkkuja)
Valkoinen puuvillaverhoiltu solmusäde kahvoilla
4. Valkoinen puuvillaverhoiltu solmusäde kahvoilla

Honkapalvelupaketti 1690 €

  • kahvallinen honka-arkku (ohessa värivaihtoehdot)
  • vainajan arkkuunhuolto ja pukeminen
  • arkkuvaatetus tai omat vaatteet
  • järjestelykulut ja hautauslupa
  • jäähyväishetki terveyskeskuksen kappelissa
  • kellojen soitto kirkolla
  • yksi paikalliskuljetus ja kuljetukseen apumies

(honkauurna alk.+ 152 €)
(lisäkuljetukset sovitaan erikseen hinnastomme mukaan)

Luonnonvärihonka arkku kahvoilla
Luonnonvärihonka arkku kahvoilla (käytämme vain kahvallisia arkkuja)
kahvallinen keskiruskea honka-arkku
Kahvallinen keskiruskea honka-arkku
Valkokuultohonka arkku kahvoilla
Valkokuultohonka arkku kahvoilla

Saat meiltä myös suruohjausta uudessa elämäntilanteessasi sekä esitteitä eri surujärjestöistä.