Hautauspuolen uutisia

Toimintamme laajentuessa Kukka- ja hautauspalvelu Kukka-Riitan tiimiin saatiin miesvahvistusta. Avopuolisoni Simo Lampinen omistaa kanssani nyt yrityksen ja työskentelee hautauspuolen tehtävissä kanssani. Joskus toki auttaa myös kukkien kuljettamisessa. Tämän järjestelyn myötä meidän ei tarvitse kukkapuolelta irrottaa henkilökuntaa vainajan kuljetuksiin, mikä helpottaa sitä puolta. Haluamme panostaa hautauspalveluun, jotta voimme palvella kiireettömästi omaisten toiveita kuunnellen.

Kesä 2021

Kesän alkaessa koronarajoitukset tuntuvat hellittävän ja kokoontumisrajoituksiakin on jo lievennetty. Tämä on hyvä uutinen, koska nyt elämme jo toivossa, että valmistujaisia, synttäreitä, häitä, hautajaisia jne. voitaisiin järjestää isommalle vierasmäärälle. Seuraamme tilannetta edelleen. Ja jos sinulla on juhlia suunnitteilla, niin voit aivan hyvin tehdä kukkatilauksesi jo ajoissa. Jos tilanteet muuttuvat, niin tilauksia voi aina sitten muokata tai jopa poistaa.

Kesällä Virtain rippipyhinä palvelemme klo 8 – 14, mutta muutoin sunnuntait on suljettu.

Hautakivien suunnittelupalvelu jatkuu koko kesän – samoin kuin vanhojen hautakivien kaiverruksia ja kunnostuksia tehdään talveen saakka.

Hyvää ja aurinkoista kesää kaikille! – Riitta –

Koronajoulu – kotoilujoulu

Korona asettaa haastetta joulun viettoon tänä vuonna. Olemme ehkä enemmän kotosalla ihan perheen kesken emmekä matkusta sukuloimaan tai lomakohteisiin, kuten ennen. Tämä aika voi olla myös rauhoittumista ja rentoutumista, kun ei tarvitse ehtiä joka paikkaan. Oman kodin voi somistaa jouluiseksi monin eri kukkasin ja koristein.

Meillä henkilökunta palvelee teitä maskeissa ja toivomme maskien käyttöä myös teiltä hyvät asiakkaamme – molempien turvallisuuden vuoksi. Käytössä myös käsidesit ja entistäkin huolellisempi hygienia vallitsevan tilanteen vuoksi.

Jos emmit käydä meillä joulukukkaostoksilla paikan päällä, niin voit tilata verkkokauppamme kautta mieleisesi kukat kotiin toimitettuna tai voi tilata kukat niin, että noudat ne ovelta. Kaikki tietysti kunnolla pakattuina, etteivät palellu. Tilaukset voit toki myös soittaa p. 040 7472590. Tilauksen voit tehdä vaikka heti ja toimituspäivän voit valita (jouluaattona ei enää kotiinkuljetuksia).

Toimitamme myös kukkalähetykset läheisillesi täällä kotipaikkakunnalla ja muuallekin Suomeen aina ulkomaita myöten.

  Ekukka-verkkokaupan kautta voit hakea monilta paikkakunnilta kukkakauppaa, jos haluat laittaa kukkavälityksen suoraan toimituspaikkakunnalle.

Jos haluat ihan jotain tiettyä kukkaa tai asetelmaa/kimppua jouluksi, niin kiitos, jos tilaat hyvissäajoin, jotta varmistat mieleisesi kukkien saannin. Korona-aika asettaa omat haasteensa kukkien toimittajillekin.Oikein hyvää joulunaikaa Sinulle!

Nähdään kukkiksella!   t. Riitta ja muut tontut

 

Kukkia ja koronaa

Koronatilanne aiheuttaa suurta hämmennystä kaupan alalle – myös meille. Hautajaisten osalta tämän hetkinen ohjeistus on, että mieluusti henkilömäärä ei saisi ylittää kymmentä, mutta mikäli lähiomaisia on enemmän, niin pariinkymmeneen joustetaan. Tällöinkin suositaan kuitenkin siunaamista haudalla. Tartuntariski kuitenkin tulee huomioida siten, että osallistujat ovat riittävän etäällä toisistaan. On myös mahdollista, että vainaja viedään tuhkaukseen ensin ja uurna siunataan, kun koronatilanne on helpottanut. Seurakunnat ohjeistavat meitä sitä mukaa, kun ja jos käytännöt muuttuvat.

 

Olemme kiitollisia teille ihanat asiakkaat,  että olette käyneet kukkaostoksilla ihan muuten vaan – osa jopa ihan tukemismielessä, ja se lämmittää kyllä meidän mieltä! Tällä hetkellä tilaustyöt ovat minimissä, koska juhlia ei järjestetä, niin se vaikuttaa isosti meidän työhömme. Siksipä ruukkukasvien hankkiminen kotiin tai kimpun ostaminen omaksi ja ystävän iloksi nousee arvoon arvaamattomaan meidän silmissä. Kukista ei mitään pöpöjä leviä ja liikkeessä pidämme erittäin hyvää huolta hygieniasta tällä hetkellä.

Kuljetamme myös mielellämme kukkalähetyksiä, ja tällä hetkellä meillä on kampanja, että keskustan alueelle yli 20 € kukkalähetys viedään ilman kuljetusmaksua! Nähdään kukkiksella!

Terkuin Riitta ja Heidi

Naistenpäivä 8.3.

Naistenpäivä on Suomessakin muodostunut merkittäväksi päiväksi. Naistenpäivänä muistetaan kukkasin tai pienin lahjoin vaimoa, tyttöystävää, tytärtä, äitiä, ystävää, työkaveria, anoppia, miniää jne. Läheisin saa yleensä komeimman kimpun ja muut vähän pienemmän tai sitten esim. yksittäisen kukan. On tärkeää huomioida, kiittää ja arvostaa elämäsi naisia. Kukat siihen saat meiltä! Palvelemme naistenpäivänä klo 9 – 14. Tervetuloa!

Yllättävä kuolema kotona – mitä teen?

Mikäli henkilö kuolee kotona yllättäen – vaikkakin oletettavasti ihan luonnollisesti – on kuolemasta ilmoitettava poliisille. Soitto 112:een on ensimmäinen askel. Paikalla tulee ehkä ambulanssi ja poliisit, mikä saattaa hämmentää läheisiä. Tämä on kuitenkin ihan normaali käytäntö. Koska ambulanssi ei kuljeta vainajia, niin poliisi tilaa kuljetuspalvelun, joka siirtää vainajan paareilla yleensä lähimpään terveyskeskukseen. Mikäli siellä lääkäri ei voi kirjoittaa kuolintodistusta esim. siksi, että vainaja ei ole ollut lääkärin hoidossa lähiaikoina, niin yleensä kuolinsyyn selvittämiseksi tarvitaan ruumiinavaus. Poliisi tilaa kuljetuspalvelun tällöin Taysiin. Nämä em. kuljetukset sekä palautuksen terveyskeskukseen avauksen jälkeen maksaa yhteiskunta.

Miten jatkossa?

Jos läheisenne on viety ruumiinavaukseen, voitte jo aloittaa hautajaisjärjestelyt. Helpointa on tulla hautauspalveluumme, niin asiat lähtevät etenemään. Me olemme yhteydessä kuljetuspalveluun ja selvitämme, milloin vainaja palautetaan Virroille (yleensä 1-2 viikon kuluessa). Voitte kuitenkin jo valita arkun ja sopia alustavasti, mitä palveluja haluatte. Ohjaamme myös käymään seurakunnassa,missä voitte sopia hautapaikasta, siunauspäivästä ja mahdollisesti muistotilaisuudestakin. Me otamme yhteyttä teihin heti, kun vainaja on palautettu Virroille, niin voimme sopia kanssanne arkkuunlaittopäivästä eli siirrosta kappeliin. Huolehdimme myös siitä, että lupa hautaamiseen on kirjoitettu Taysissa ja toimitettu seurakuntaan.

Joulun kukkaloisto

Joulu on kukkien juhlaa! Saamme ja annamme joulutervehdyksenä usein kukkia. On hyvä tietää, miten kukkien kanssa sitten toimitaan.
Jouluisten ruukkukukkien ruukunsuojaksi laitamme usein kuitukankaan, mikä läpäisee vettä kastelun helpottamiseksi. Mutta kuitukankaiden suhteen on hyvä muistaa, että ne saattavat päästää väriä. Kannattaa siis laittaa lautanen tms. ruukun alle, ettei kaunis pöytä/pöytäliina pilaannu.
Joulukorit ovat myös joskus väriä päästäviä, joten niille kannattaa myös laittaa aluslautanen. Korit ovat kyllä muovitettuja sisältä, mutta suosittelemme varovaisuutta. Joulukorin kukkia kastellessa on hyvä ensin kokeilla, tuntuuko kukkien kasvualusta kostealta vai kuivalta, ettei tule kasteltua liikaa juuri tuon muovituksen takia.
Kukat säilyvät niissä pitkään oikein hoidettuina.
Pakkaamme kukat asianmukaisesti ja riittävästi sään huomioiden. Joulutähti on kaikkein arin kylmälle tai vedolle, joten sanomalehtiä laitamme, vaikka olisi lyhytkin kuljetusmatka. Mikäli kukkapakettia on kuljetettu pakkasessa on hyvä antaa paketin lämmetä sisällä puolisen tuntia, jotta lämpö tasaantuu pikkuhiljaa ja sitten vasta avata paketti.
Amaryllikset,jouluruusut, hyasintit ja atsaleat pärjäävät paremmin viileässä, mutta eivät toki pakkasta kestä.

Jouluiset kimput ovat hyvin suosittuja ja trendikkäitä. Pakkaamme kimput myös huolellisesti ja laitamme riittävästi kosteutta, jotta kukat säilyvät freesinä perille asti. Ennenkuin kukkien kosteuspussi puretaan pois, on hyvä etsiä sopiva puhdas maljakko ja täyttää se vedellä ja kukkavirkiste mukaan. Tällöin kukkien imupinnat eivät ehdi kuivahtaa, vaan kimppu säilyy kauniina pitkään. Runsaat kimput imevät vettä paljon, joten veden lisäys maljakkoon on monesti tarpeen.

Annamme mielellämme hoito-ohjeet kaikille kukillemme, jotta voit nauttia niiden loistosta pitkään!

SURUILLAT

Kerron tässä vähän suruiltojen taustaa. Perhettäni kohtasi rankka menetys, kun yksi lapsenlapsistani kuoli 13 vuotta sitten. Tämän jälkeen otin yhteyttä Käpy – lapsikuolemaperheet ry:hyn, mistä saimme koko perhekuntana vertaistukea ja apua tilanteeseen. Menin sitten myöhemmin Käpy ry:n tukihenkilökoulutukseen, missä tapasin kouluttaja Anne Laimion. Hänen kanssaan keskustellessamme tuli ilmi, että hän pitää kovasti kukista ja on jopa miettinyt, että jos voittaisi lotossa, niin hän perustaisi kukka- ja hautauspalvelun. Siitäpä lähtikin idea, että Anne voisi tulla meille pitämään tällaisen suruillan, missä hän kertoisi omaa tietämystään suruun liittyvistä asioista, vertaistukijärjestöistä jne. ja hän puolestaan voisi tehdä meillä käydessään jonkun kukka-asetelman. Näitä suruiltoja on siis järjestetty jo vuodesta 2014 lähtien.

Suruilta on lämminhenkinen, vapaamuotoinen tilaisuus, jossa keskustelemme surun kokemuksista, jaksamisesta ja kerromme surujärjestöjen tarjoamasta tuesta. Anne alustaa tilaisuutta ja sen jälkeen on mahdollisuus kertoa omista kokemuksistaan. Mikään pakko tilaisuudessa ei ole avautua. Illan päätteeksi kahvittelemme yhdessä.

Suruilta on maksuton, mutta ilmoittautuminen olisi hyvä lähinnä tuolitarpeen ja tarjoilun vuoksi. Voit ilmoittautua puhelimitse tai facebookin kautta yksityisviestillä. Seuraava suruilta on to 24.10. klo 18 alkaen. Olet sydämellisesti tervetullut!

Hautakukkien hoidosta

Asiakkaan pyynnöstä katson tarpeelliseksi infota hieman hautakukkien kastelusta. Tällaisena puolipilvisenä, viileänä aikana begonioita haudalla ei kannata kastella liian usein, koska liikakastelu mädännyttää kasvin tyvestä. Vaikka kävisitkin lähes päivittäin hautausmaalla, niin kastella ei tosiaankaan kannata. Harvoin on niin kuivattava sää, että joka päivä tarvitsisi vettä antaa. Paras neuvo on, että työnnät sormet multaan ja kokeilet, onko multa oikeasti kuivaa – ja jos on, niin sitten annat vettä – muutoin maltat mielesi :). Varoksi ei hyödytä kastella. Muistathan myös välttää toisten hautojen kukkien kastelua, koska silloinkin on helposti liikakastelun vaara, kun omaiset kastelee ja ohikulkijat vielä lisäävät vettä. Turhanpäiten moni joutuu uusimaan begonioita haudalle, kun tämä olisi vältettävissä sillä, ettei kastele liikaa. Begonia saa mieluummin kuivahtaa kuin lillua märässä mullassa. Jos istuttaessa kukkia et ole laittanut mitään lannoitetta mullan sekaan, niin ei olisi pahitteeksi viedä keskikesällä vähän lannoitetta..esim. rakeita tai ravinnepuikkoja, niin kukinta jatkuu pitkälle syksyyn.

“Yhden kukan hautajaiset”

Virroillakin on jonkin verran yleistynyt ns. yhden kukan hautajaiset. Tämä tarkoittaa siis sitä, että vainajan läheiset kutsussa ilmoittavat toiveensa, että saattoväki tuo siunaustilaisuuteen vain yhden kukan. Tapa on sen verran uusi, että se aiheuttaa hämmennystä, miten tilaisuudessa tulisi toimia. Yleensä siunaustilaisuuden jälkeen vainaja viedään tuhkaukseen eli hautaanlaskua siunauksen jälkeen ei toimiteta.

Joskus läheiset määrittelevät, että kukka on esim. valkoinen ruusu. Mikäli mainitsevat vain, että toivovat saattajien tuovan yhden kukan, niin tällöin jokainen voi itse valita, minkä kukan vie. Samoin on makuasia, jättääkö kukkatervehdyksensä jokainen perheenjäsen erikseen vaiko vain yhden kukan/perhe tai pariskunta. Kukkien lasku siunaustilaisuudessa tapahtuu samoin kuin kukkalaitteidenkin laskukin. Yksittäiset kukat tosin useimmiten lasketaan arkun vierellä oleviin maljakoihin eikä arkun viereen lattialle eikä myöskään arkun päälle. Toisinaan lausutaan muistosanat, mutta kukan voi laskea myös hiljaisuudessa. Kortteja yksittäisissä kukissa ei aina käytetä, koska ne “takkuavat” usein sitten näissä maljakoissa – varsinkin, jos jokaisessa kukassa on kortti.

Virroilla nämä yksittäiset kukat toimitetaan useimmiten sinne hautapaikalle, minne uurna tullaan myöhemmin hautaamaan. Kukkia ei koskaan polteta arkun mukana.